Valokuvaaja
Mari Lehtisalo Henkilökuvaus
|
|
|
Teen
henkilökuvauksen valitsemassamme kohteessa.
Kuvauspaikka voi olla esimerkiksi kotonanne tai kotinne
lähiympäristössä. Ulkokuvauspaikaksi
sopii hyvin puisto, ranta tai piha-alue. Erityisesti
kesällä luonnonvaloa kannattaa hyödyntää, mutta
sateen sattuessa jokin sisätila tulisi olla
varakuvauspaikkana. Olosuhteiden salliessa kannattaa
sateella kokeilla myös ulkokuvausta esimerkiksi
sateenvarjon tai katoksen suojassa. Sadepäivän
tunnelma on kuvissa aivan erityinen -lumesta
puhumattakaan. Talvella sääolosuhteet ovat
melko epävakaat, joten kuvaus voidaan sopia
alustavasti sisätiloihin ja kuvata sään
salliessa ulkona. Käytössäni on tarvittaessa
studiovalot ja tausta.
Lapsikuvaus on helpoin toteuttaa lapselle jo tutussa paikassa ja
samalla kuviin saadaan mukaan myös lapsen
elinympäristö, rakkaat lelut tai lemmikkieläimet.
Kuviin saavat tulla mukaan myös esimerkiksi vanhemmat
ja sisarukset. Kuvausaikaa on noin tunti,
jonka aikana pyrin toteuttamaan kuvaustoiveenne ja
saamaan aikaan erilaisia vaihtoehtoja, joista voitte
valita kuvat ystäville ja sukulaisille esimerkiksi
kortteihin tai kehyksiin laitettaviksi.
|
Kuvauksen jälkeen käyn
kuvat yksitellen läpi ja käsittelen niitä
tarvittaessa. Teen parhaista muotokuvista myös
mustavalkoisia ja seepia (ruskehtavia) versioita.
Viimeistään kahden viikon kuluttua kuvauksesta saatte kuvat
kotiinne korkealaatuisina jpg-tiedostoina cd-levyllä,
josta voitte katsella kuvia tietokoneellanne.
Levy jää teille ja teillä on kuviin käyttöoikeus.
Voitte teettää tiedostoista haluamanne
vedokset, kortit jne. valitsemassanne paikassa, jakaa
tiedostoja/kuvia tutuillenne ja laittaa kuvia omille
nettisivuillenne. Kuvaajan nimi tulee mainita
julkaistun kuvan yhteydessä.
|
|
|
Henkilökuvaushinnasto
Lapsi-
ja perhekuvaus
140 €
Rippikuvaus
140 €
Ylioppilaskuvaus 140 €
Potrettikuvaus
140 €
Mallikansiokuvaus 190
€
Hinnat sisältävät arvonlisäveron 23% ja matkakulut pääkaupunkiseudulla.
|
Toimin pääkaupunkiseudulla, sovittaessa matkustan pidemmällekin. Voitte soittaa numerooni 040 520 4631 tai lähettää sähköpostia
osoitteeseen mari@marilehtisalo.com,
niin sovitaan teille paras kuvausvaihtoehto!
|
|
|